KOLMA RANTAHOVI VESIOSUUSKUNTA
Vesiosuuskunnan perustava kokous pidettiin 9.7.1987 Kolman koululla.
Perustajajäseniä olivat: Juha Onttonen, Eila Lyytinen, Reijo Avikainen, Reino Avikainen, Pauli Aholainen,
Ensio Kemiläinen, Seppo Sutinen, Martti Aholainen, Pentti
Härkönen, Kyösti Iskari, Väinö Loponen, Kaino
Damski,
Matti Kaukonen, Pekka Lahti, Heikki Paavonsalo, Ilkka Hapuli ja Joroisten kunta.
Mikkelin vesipiiri aloitti työt 30.10.1987 Rantahovin päälinjan teolla.
Vesiosuuskunnan toimesta työt jatkuivat huhtikuussa 1988, jolloin urakoitsijana toimi Jaakko Osmala.
Myöskin Kolmalle päin linjaa lähdettiin
vetämään 18.5.1988. Vuoden loppuun mennessä
jäseniä oli jo 22,
joista 13 sai jo putkivettä. Vuoden 1989 aikana töitä
jatkettiin niin, että vuoden lopussa veden saajia oli jo 21
taloutta.
Tämän jälkeen laajentamista on jatkettu tarpeen mukaan
ja tätä kirjoittaessa loppuvuodesta 2008 veden saajia on
jo yli viisikymmentä.
Osakkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä veden laatuun
sekä edulliseen ratkaisuun verrattuna oman kaivon perustamiseksi.
Osuuskunnan pj. Pauli Aholainen 0405377000
